|
Ensinnäkin täytyy valita hyvä paikka. Paras olisi sellainen,
jossa olisi sellainen tuuletus,
että pöly ei pääse tarttumaan maaliin. Kannattaakin
suojata maalauksen kohde kuivaamisen ajaksi
jollakin. Jos maalaat autotallin lattialla tai pöydälläkin,
lakaise alusta ja pyyhi se vedellä hyvissä ajoin ennen maalaamista.
Maalaamiseen tarvitsee muutakin kuin maalin, nimittäin
hiomapaperia,
pohjamaalin,
varsinaisen maalin
ja lakkaa.
Kannattaa valita kaikki maalituotteet samalta valmistajalta, ettei
tule ikäviä yllätyksiä.
Ja muistaa se, että lakka määrää sen, millainen
pinnasta tulee.
Matta- lakka pistää kiiltävimmänkin maalin mataksi.
Paras vehje maalaamiseen on maaliruisku, mutta niitä löytyy
harvalta.
Spraymaali on seuraavaksi paras vaihtoehto. Yleensä spraymaalit
ovat akryylilakka- maaleja.
Ne kuivuvat suht' nopeasti, mutta maalikerroksia täytyy suihkuttaa
useita. Jos spraypullon kyljessä
sanotaan, että maali on muuta kuin akryyliä, kannattaa lukea,
mitä eroa sillä on normaaliin verrattuna!
Hiomapaperia kannattaa olla useampia vahvuuksia.
Aloitukseen 'bout 320, sitten 640 ja viimeistelyn voi hoitaa
vielä hienommalla. Hiominen kannattaa tehdä veden kanssa,
sillä siten saa tasaisempaa jälkeä.
Vaikka pohjamaali jää peittoon, olisi hyvä, jos se on
saman väristä kuin pintamaali.
Se kuitenkin heijastaa väriään alta jonkun verran.
Maalattava kohta tietysti pestään ensiksi. Jos kaikki paskat
eivät lähde kohdasta,
sen voi vielä varmistaa liuottimella. Sitten käydään
hiomaan. Kaikki ruoste pitää saada irti!
Jos kohdassa on maalia, sen voi, ja se kannattaakin jättää
pohjamaaliksi.
Hio joka kohtaa aluksi sen verran, että vanhan maalin kiilto häviää.
Sitten voit siirtyä hienompaan hiomapaperiin.
Maalaamisessakin on muistettava: POHJATYÖT OVAT TÄRKEIMMÄT.
Huonosti hiotulta pinnalta maali rapisee pois, ja se kerää
pölyä ja muuta roskaa helvetin hyvin!
Kun pinta on hiottu, siitä puhdistetaan kaikki hiomapöly.
Liuottimella se irtoaa parhaiten.
Jos pinnassa on paljasta metallia, se kannattaisi käsitellä
metallinpuhdistusaineella,
jota saa
mm. autotarvikeliikkeistä (Biltema ym.). Tämä on laimeaa
happoa, joka estää ruostumista varsin tehokkaasti.
Ainakin silloin, jos kohdassa ei ole vanhaa maalia, kannattaa pistää
pohjamaali, mutta tämä on
suositeltavaa jo maalatullekin pinnalle. Lue ohjeet purkista, sillä
pohjamaalien käyttötavat vaihtelee.
Kun pohjamaali on suihkuteltu, anna sen kuivua ohjeissa sanottu aika
ja rupea laittamaan oikeaa maalipintaa.
Suihkuta useampia kerroksia ja anna maalin kuivua niiden välillä
n. 5 min.
n.5 kerrosta saattaa riittää, mutta voihan sitä useammankin
pistää.
Kun maali on kuivahtanut, laita lakka. Älä suihkuta liian
läheltä vaan väh. 20 cm:n päästä.
Lakkaa ei kannata turhaan säästellä, sillä mitä
parempi lakkapinta, sitä paremmin maali pysyy.
Lakkaakin laitetaan useampi ohut kerros.
Ja tosiaan: Yritä suojata kohde pölyltä ainakin lopullisen
kuivumisen aikana.
Pölyhiukkaset ovat aika ikävän näköisiä
maalipinnassa.