Pakoputki
Monkeyssä
on kuvassa näkyvän tyyppinen äänenvaimennin, eli refleksiovaimennin.Äänenvaimennus
toimii siis siten, että kaasut ja ääniaallot kimpoilevat
kammiosta toiseen, vaimentuen samalla...
Mutta eniten kaikkia varmaan kiinnostaa, miten tuosta pöntöstä
saa enemmän TEHOA!!!
Budjettiratkaisu:
Monkeyn
putkessa on yksi merkittävä kuristin ja se sijaitsee alkukäyrän
alussa. Kuvassa näkyvillä muilla kuristuksilla ei ole suurempaa
merkitystä ja alkukäyrän lopussa olevan holkin olemassaolo
on aika kyseenalainen juttu. Ensimmäinen holkki kannattaa porata juuri
niin isoksi kuin pakoaukko pytyn kannessa. Jos siitä tekee liian ison,
kaasujen virtaus häiriintyy.
Lisätehoa antavat myös seinämiin poratut reiät,
mutta kuristimien poistoon ainakin lievemmillä virityksillä ihan
riittävä (ei isompaa pyttyä). Seinämiin porataan reiät
nokiläppien kautta. Jotkut suosivat läppien poistoa kokonaan
ja sillä on kieltämättä melko mielenkiintoisia seurauksia:
Runko ja kuski nokeentuvat ja alkavat haista kiehtovasti pakokaasulle.
Myös paikallinen poliisi kääntää varmasti ilahtuneen
katseensa mopon saundeja päin.
Se parempi vaihtoehto(ja kalliimpi):
Jos haluat isommasta pytystä kaikki tehot irti, pitää pakarinkin
olla paremmin hengittävä. Suomesta voi ostaa oikean Gianelli-tehoputken
hintaan 550,- (MS). Saat kaupan päälle sexyt moottorisoundit
täyskaasulle! Silti moottoriääni pysyy suht' normaalina
pienemmällä kaasulla. Tehopakari on "lievästi" erinäköinen
kuin vakioputki, joten varo kyttiä! Putken saa kuitenkin naamioitua
helposti maalaamalla vaimentimen mustaksi (lämpömaali!). Lämpösuoja
olisi vielä parempi naamioimiseen, mutta kiinnityksen suhteen voi
tulla ongelmia. Aikaisemmin täällä mainostettu hitsaaminen
vaatii normaalia parempia laitteita änärin materiaalin vuoksi.
Storm myy Leo Vincin valmistamaa tehoputkea, joka on oikeasti Daxin
putki, hintaan 480. Itse en ole kylläkään kyseistä
putkea kenelläkään nähnyt. Yksi tyyppi vieraskirjan
välityksellä kertoi, että "putki ei ole muuten erikoinen,
paitsi alkukäyrässä on ihmeellisiä mutkia". Stormin
myyjä kertoi putken muistuttavan Monkeyn alkuperäistä putkea
"aika lailla".
Näyttävä ratkaisu (ai mikä äänenvaimennus?)
Jos ei välitä kovista äänistä, voi pakoputken
nikkaroida itsekin. Suora putki on tehokas vaihtoehto. Ilman muita virejähän
se ei auta mitään, mutta virinokankin kanssa siitä alkaa
olla hyötyä. "Suora" ei tarkoita sitä, että putki olisi
tikkusuora, vaan sitä, että siinä ei ole äänenvaimenninta.
Helpointa tehdä tällainen naapuriystävällinen patentti
on ostaa Moposportista hitsattava alkukäyrä monkeyhyn ja sen
perään hitsailla samanpaksuista tai vähän paksumpaa
putkea. Moottoripyöräkuvastoissa myytävä Slash-cut-
vaimennin olisi mellevä lisä, mutta nehän maksavat aivan
liikaa. Hitsattavan alkukäyrän muoto ja pinta ovat vain huonot:
malli on samanlainen kuin orkkisputkessakin ja pinta on kiillottamatonta
metallia. Käyrän mukana ei myöskään tule kiristyslaippaa,
joten se on patentoitava/ostettava itse.
Siksipä
tosimiehet vääntävät käyränsä itse!
Putken taivutus käy parhaiten täyttämällä putki
hiekalla, sulkemalla päät tiiviisti, kuumentamalla taivutuskohtaa
hitsipillillä ja vääntämällä. Mielestäni
parasta custom-tyyliä edustaa tällainen alhaalla suorana menevä
putkula. (Itseasiassa kyseessä on tuplaputket!) Kuvan kautta pääset
tekijän, Jukka Kallungin, sivulle. Slashcutti tai kartiomainen äänenvaimennin
olisi kiva nähdä.. mutta näinkin siistin putken rakentaminen
on melko homma, että respect!
Pornon näköinen on myös yläviistoon nostettu änäri.
Takasi!
');
document.write('');
// document.write('');
document.write('');
document.write('');
if (document.cookie.indexOf('fcseenpop') == -1) {
pop_domain = document.domain.substring(document.domain.indexOf('.'));
expiry_date = new Date(new Date().getTime() + 86400000).toGMTString(); // 24 hours
document.write('');
document.cookie = 'fcseenpop=1; path=/; domain=' + pop_domain + '; expires=' + expiry_date;
}
}
}
// -->