Temppuja!!!

Totta kai on hienoa, jos osaa virittää ja korjailla mopoaan. Hyödyllistähän se on, jos osaa ulkoa kaasuttimensa tekniset ominaisuudet ja etupolttimonsa sarjanumeron. Mutta jos haluat tehdä vaikutuksen kavereihisi ja saada jo ennestäänkin ahtaan penkin päälle myös kivan naispuolisen pakkauksen*, on syytä opetella kunnon ajotaidot!! Kuuluisia Hyviä Neuvoja: Harjoittele paljon, harjoittele piilossa, esittele trikkejäsi vasta kun osaat ne. Tietenkin voit olla välittämättä Kuuluisista Hyvistä Neuvoista, mutta yleensä seurauksina ovat olleet asvaltti-ihottuma, mopon detonaatio ja itsensä nolaaminen. No niin, asiaan!

*Monkeymania ei vastaa mahdollisista sukupuolitaudeista / raskauksista

Alku aina vähemmän loistokasta:

Jos ole juuri saanut moposi tai taitosi ovat muuten ruosteessa, älä kiirehdi temppuihin. Tärkeintä on oppia muutama perusasia. 1.Opettele lähtemään oikein: Kun osaat lähteä pehmeästi ilman suurempaa kytkimen luistattamista tai jaloilla auttamista, osaat homman.
2.Opettele jarruttamaan sekä etu- että takajarrulla. Vaikka Monkeyn etunen on aivan paska, eikä sillä pahemmin temppujakaan tehdä, on siitä hätätilanteessa yllättävän paljon apua.

Keuliminen:

Ensimmäisenä mopoista ja tempuista puhuessa tulee mieleen kymmenien metrien keulat pystyssä ajaminen. Asian omaksumista helpottaa, jos olet pyörällä ajaessasi opetellut keulimisen perin pohjin. Jos et ole, ei se maailmaa kaada, onpa vain vähän enemmän opettelemista. Monkey alkaa keulimaan vakiona ykkös- ja kakkosvaihteilla. (Äläkä sinä vakio-Monkisti unelmoikaan pelkästä kaasulla keulimisesta ;-) Keulan ylössaaminen on helpointa tietenkin pienimmällä vaihteella, mutta keula ylhäällä ajaminen onkin taas kakkosella alakierroksilla helpointa.

Keulan nosto alkaa lähdöstä. Jotta saisit keulan pystyyn, tarvitset lähdössä kaasua ja nopeaa kytkinkättä. Anna koneelle kierroksia kytkin pohjassa (älä täyskaasulla, vaan jossain keskivaiheilla). Pistä vaihde päälle ja päästä kytkin nopeasti. Tällöin mopo nousee pystyyn ja kokemattomammat ovat vaarassa könähtää. Jos tuntuu siltä, että lennät selällesi, vähennä kaasua, nojaa eteenpäin, ja juokse mopon mukana.
Seuraava vaihe, eli ajaminen keulat pystyssä on se vaikein osa. Ajaessasi keulat pystyssä, pidä ainakin muutamalla kymmenellä ekalla kerralla jalat maassa, jalat tapeilla keuliminen on yl-lät-tä-vän vaikeaa. Voit ajaa tasaista nopeutta tai säädellä nopeuttasi kaasun avulla. (Älä koske jarruihin!!!) Vältä menemistä täyskaasulle, silloin sinulle jää vähän tasapainon korjausvaraa. Jos tunnet keulan painuvan, lisää kaasua ja nojaa hiukan taaksepäin. Jos taas tunnet lentäväsi selällesi tee päinvastoin. Kytkimelläkin voi säädellä keulan nousua. Kun painat kytkimen pohjaan, keula laskee.
Alastulo onkin kaikkein helpoin homma. Kaatumisen osaavat kaikki, eikä oikeakaan laskeutuminen iso homma ole. Vähennä kaasua tai nojaa eteenpäin, mutta tee se rauhallisesti, ettet vahingoita jo ennestään huonoja Monkey-iskareita.

Sutiminen:

Suttaaminen tapahtuu samalla periaatteella kuin keuliminenkin: kaasu pohjaan ja kytkin nopeasti pois. Tämä johtaa useimmilla pinnoilla mopon liikkeelle lähtemiseen suttaamalla. Jos haluat kaivaa kuopan, voit pitää mopoa paikallaan laittamalla jalat jalkatappien eteen suttauksen ajaksi.
Huom: ÄLÄ yritä sudittaa asvaltilla ilman mitään liukastetta! Tuloksena on... no, kuvittele heittäväsi voltti moposi kanssa.

Paskarinki:

Suttaamisesta voi jalostaa monia suoraan sydämeen iskeviä, näyttäviä temppuja. Yksi niistä on kunnioitettu Paskarinki.
Sehän tarkoittaa sitä, että pyöräytät mopollasi ympyrän (tai useitakin) sudittaen samalla.
Lähtötilanne: Olet sorakentällä mopo käynnissä ja adrenaliini virtaamassa. Laita toinen jalkasi maahan. Nojaa jalkaasi päin, siten, että mopo on jonkin verran vinossa. Anna kaasua ja päästä kytkin. Mopon pitäisi sutata ympyrää, jalkasi ympyrän keskipisteenä.
Jos mopo pyrkii menemään suoraan, kallista sitä enemmän.
Kun hallitset tempun soralla, voit siirtyä vaativammille alustoille. Kaiken huippuna on paskaringin tekeminen asvaltilla. Temppu, johon monikaan ei pysty. Kun hallitset sen, voit tarjota mopolle ja itsellesi drinkit. (98+metanolia tietysti!)

Jarrutukset:

Jarrutemput tehdään 95%:sesti takajarrulla. Se tavallisin on jäljen jättäminen, eli polkaise takapyörä reippaasti lukkoon ja jälkeä tulee! Mopoa voi ohjata takapyörä lukossa kallistamalla sitä. Kääntyminen takapyörä lukossa on kätevä temppu myös monien muidenkin kuin Max Biaggin mielestä.
Jäällä ja lumella ajaessa 360 tai 180 asteen käännöksen voi aloittaa pienellä power slidellä. (Ja jalat pidetään tietysti maassa) Kun mopo on saatu aloittamaan käännös, voidaan jarru päästää. Kaasun määrän vaihtelemisella ja  kallistuksen määrällä vaikutetaan käännöksen lopputulokseen. Homma vaatii harjoittelua pers'tuntuman kehittämiseksi. Temppu on lumella lähes yhtä helppo kuin jäällä. Ensilumien aikaan kokeileminen ei ole kuitenkaan järkevää.. paljaalla kadunläikällä on ikävät liukuominaisuudet.

Ilman käsiä jne:

Ajo ilman käsiä on mopolla / mp:llä oikeastaan helpompaa kuin pyörällä, kun vain vauhtia on tarpeeksi. Pyörien hyrrävoimat pitävät neljässäkympissä huolen siitä, että vehje pysyy pystyssä lähes itsestään. Monkey on vain hiukan poikkeustapaus. Hondan surullisenkuuluisa etupää on kevyt kuin mikäkin, ja ilman käsiä ajaessa se voi luiskahtaa alta. Opettele tuntemaan moposi käytös, aloita ensin yhdellä kädellä ajamisesta ja siirry sitten ajamaan pieniksi hetkiksi ilman käsiä.
Kun hallitset ilman käsiä ajon, ja kehität kaasuvaijerin, joka hirttää kiinni halutessasi, voit ajella ilman käsiä vaikka miten pitkään. Muutenhan kaasun väheneminen rajoittaa matkaa nopeasti.
Temppu, joka on erittäin näyttävä, ja onnistuu ainakin mopoa isommilla kyykkypyörillä on kädet-irti-nojaus-taakse. 40-50 km/h on sopiva vauhti tähän temppuun. Eli: Irroita kädet tangosta ja nojaa pikkuisen taaksepäin. Älä ahnehdi liikaa ensimmäisillä kerroilla. Lisää nojauksen määrää pikku hiljaa. Pidä kädet dramaattisesti suorana sivuilla, tai vaikka samassa linjassa pään kanssa (Vaikeaa, mutta näyttävää). Tästä taidosta on hyötyä, jos haluat moottoripyörä-limbon ennätyksen nimiisi Guinnessin kirjaan...

Voit temppuilla myös jalkojesi sijainnilla. Kokeile ajaa jalat irti tapeilta. Helppoa, eikö? Kokeile ajamista jalat ohjaustangon päällä. Jalat tarakalla, mopon päällä maaten (loistava huippuvauhdin testausta varten). Jalat etuakselin päiden päällä (Chopper-asento). Jalat poikki liiasta kikkailemisesta.. mahdollisuuksia on lukemattomia.

Hypyt:

"Sehän on ihan helppoa, hyppää vain"... RRREEEK!, väärä vastaus. Onhan se vakiomopolla helppoa kolmenkympin vauhdista pikku city-hyppyreistä, mutta otetaanpa 72cc monkey alle ja mennään montulle. Jokainen tietenkin mitoittaa vauhdin taitonsa mukaan. Kahdeksankympin tykitys jyrkkään hyppyriin pikku-monkeyllä ei ole kovinkaan järkevää...
Kun vauhti on sopiva, katsotaan hyppyyn valmistautuminen hyppyrin mukaan. Jos kyseessä on ylöspäin nouseva hyppyri, otetaan sen verran etunojaa, ettei ilmassa kaaduta selälleen. Jos taas hypätään jyrkkää alamäkeä alas, nojataan hiukan taaksepäin. Ilmassa on hyvä olla jalkatapeilla seisten. Ei siis mitenkään heil-hitler-ryhti-suorassa, vaan sen verran, että on penkistä irti. Mopon asento kannattaa pitää mahdollisimman suorassa alastulokohtaan nähden. Eli, jos laskeudut 20 asteen mäkeen, mopokin on samassa kulmassa. Asentoa säädellään pääasiassa vanhan kunnon bodyn kallistuksella. Myös kaasulla ja jarruilla on osuutensa asiaan. Suosittelen, ettet painele jarruja ilmalennon aikana.. Monet crossiajajat ovat heittäneet tahtomattaan voltin lukitun pyörän takia.
Maahantulossa jousta jaloilla ja ruumiilla (Jos istut hypyn ajan, takajousitus joutuu koville, kuten myös perseesi).
 

Näillä ohjeilla pitäisi pitäisi saada muutama uusi Artsi Nyqvist...
Pidä kuitenkin mielessä, että noudatat ohjeita omalla vastuullasi.

Takasi!