Ajovalot

Honda Monkeyn ajovalot ovat useassa tilanteessa täysin riittämättömät. Jos esimerkiksi kaahaat pimeää metsätietä poliiseja pakoon noin seitsemänkympin tuntuvauhtia ei vakio 6V- polttimo ainakaan naurata. Korkeajännitteisten valojen vaihtamiseen sisältyy kuitenkin riskejä, joten katsotaan muita valojen parantamiskeinoja ensin.

Erilaisia valoja:

Useimmissa monkeissa on valoissa vain kaksi asentoa: Päälle/pois. '87-89 ja ainakin '95- malleissa on myös pitkien etuvalojen asento. Se näyttää jo ihan kohtuutyydyttävästi, mutta muuten Manan valot ovat -kuten jo sanottu- melko sudet. Takavalollahan ei ole muuta virkaa kuin näkyä muille (ja paljastaa rekkarinumero pimeässä), ja mittari- ja vapaavalot ovat oikeastaan vain kivoja ylellisyyksiä. Päätehtävänä olisi siis etuvalon parantaminen.

Säätöhommia:

Oikea lampun suuntaaminen pystysuunnassa on tärkeää. Nyrkkisääntönä on kokeilla sitä (vaikka ulkona), missä asennossa valo näyttää pisimmälle, se on paras! Valoa saa käänneltyä, kun löysäät lampun korvien kaksi pulttia.
Myös lampun heijastinpinnan (Etumuovi, "silmä") oikealla suuntaamisella on suuri merkitys. Normaalisti siinä lukeva TOP-teksti ja nuoli osoittavat ylös. Joissakin monkeissa valon kuvio ja pituus on kuitenkin paras jossain aivan muussa asennossa!!
Heijastinpintaa saa käänneltyä, kun avaat lampun kromiosan ruuvit, ja otat umpion irti. Kromiosan saa irti umpiosta irroittamalla kolme "jousta", jotka pitävät osia tiiviisti yhdessä (Jos pidät niiden irroitusta vittumaisena, niin odotapa niiden asentamista!!). Kun kromiosa on irti, voit irroittaa heijastinpinnankin. Myös lampun puhtaudella ja polttimon iällä on merkitystä.

Polttimopalloilua:

Etuvaloja voi muuten parannella siten, että ostaa 6V lampun jossa on enemmän watteja, vaikka 21W ja joka mahtuu mankin vakiokantaan. Niitä saa esim. huoltoasemalta, mutta nissä ei kuitenkaan ole laippaa niinku Möngeyssä. Laipan voi ottaa vanhasta palaneesta polttimosta sahaamalla irti ja tinata uuteen tehokkaampaan lamppuun. Tämän kertoi vieraskirjassa "Tero" takuulla: En takaa, että toimii ;)

Halogeenipolttimot ovat parempia kuin tavalliset, sillä ne eivät likaannu ja niissä on kirkkaampi valo. Jos löydät jostain monkeyn vakiopolttimon arvoja vastaavan halogeeniyksilön, pistä se paikalleen! Halogeenin ei tarvi olla ihan samanlainen, kertoo herra "Patentteja" vieraskirjasta. Halopolttimon saa kuulemma paikalleen kun ottaa polttimon pidikkeen pois ja vääntää sakarat, että kiitosta vain Herra P.

Jännitettä kehiin:

(Melkein kaikki kunnia tästä osasta Harzalle!!)

MP-luokan valoja haluava laittaa tehokkaammat polttimot. Niiden laitto ei yleensä onnistu vakioumpioon, eikä jännite riitä vakiona, joten tarvitset esim. auton lisävaloumpion, tai joku moottoripyörän valon, joka sopii Monkeyn valokopan sisälle. Koska jännite ei siis muuten riitä, Mopon sähköjä joutuu vähän muuttamaan. Monkeyn sähköistä lähtee vähän yli 12 volttia, kun katkaisee (irroittaa liittimistään) akun vieressä kulkevista johdoista valkoisen johdon. Valkoinen on jännitteentasaajan, eli regulaattorin johto. Kun johdon katkaisee, täytyy sen irralliset päät eristää esim. teipillä, etteivät ne pääse ottamaan runkoon kiinni (maadoitus, joka täräyttää sähköjärjestelmän jaskaksi). Kun tuo johto on irti, KAIKILLE valoille tulee noin 12V jännite, eli vakiopolttimot kärähtää hetkessä (myös mittarin valo). Asia voidaan korjata vaihtamalla niiden tilalle 12 voltin polttimot. Eteen laitetaan vaikkapa auton lisävalo-, tai moottoripyörän umpioon käyvä 12V/60W halogeenipolttimo ja taakse 12V/21W normaali. Takavalon polttimoita on mankiin saatavana 12 volttisina, eli ne käyvät suoraan vakio kantaan. Myös mittarivalon polttimoita on 12 volttisina myytävänä. On niitä etuvalon polttimoitakin toki 12V kestoisia (15/15W), jotka käyvät vakiokantaan, mutta ne eivät ole sen tehokkaampia, kuin vakiopolttimot. Akun latausjännite muuttuu myös, joten 6V akun käyttöikä laskee melko varmasti. 12V- akkua kannattaa harkita.
Kokeilepa uusia valoja ja häikäistyt!!

Tämä patentti saattaa myös käräyttää koko sähköjärjestelmän, eli kannattaa olla varovainen, ettei ota vääriä
johtoja irti. Vastuu on sinun, kuten muissakin virityshommissa!

Tarkempi tapa:

Edellinen hottentottiviritelmä on jännitteen suhteen aika epätarkka. Tyhjäkäynnillä jännite voi pudota alle kuudenkin V:n, mutta täyskierroksilla korkea jännite voi rikkoa jopa 12V polttimot. Jännitteen voi tietenkin tasata 12V:hen ... 12 Voltin jännitteentasaajalla! 12V- tasaajia on luonnollisesti autoissa ja moottoripyörissä, jotka eivät ole ihan antiikkikaluja.

Mutta löytyypä mopoistakin... Helkama AX:ssä on 12 V:n sähköjärjestelmä! Siihen myydään jännitteentasaajaa 175mk:n hintaan- ei kovin paha, eihän? Sähkövirran tasasuuntainta siihen ei ole liitetty (Monkeyn jännittentasaajayksikössä on yhdessä myös sähkövirran tasasuuntain), joten Monkeyn mötikkä täytyy jättää paikoilleen. En tarkalleen tiedä, miten AX:n jännitteentasaimen saisi paikoilleen, joten mailaa minulle tai kirjoita v-kirjaan, jos tiedät asiasta.

Ainakin moottoripyörissä jännitteentasaaja on yhdistetty sähkövirran tasasuuntaimeen kuten monkeyssäkin, joten paras tapa vaihtaa jännitettä on korvata Monkeyn yksikkö kokonaan toisella.  Johtojen vetämisen kanssa voi tulla tietenkin ongelmia, sillä on melko tuuria jos pistokkeita löytyy just sama määrä ja ne toimivat ihan samalla tavalla....

Kun käytetään 12V jännitteentasaajaa, on polttimoiden ja mieluusti akunkin pakko olla saman jännitteen tyyppiä. Muuten kuuluu poks poks! Töötin kestävyydestä en tiedä.

Takasi!